The Vergessä oli esittelyssä vaateliikkeen henkareita, joissa näkyi kuinka monta Facebook-suositusta kyseisessä henkarissa roikkunut vaate oli verkon käyttäjiltä saanut. Tällainen idea antaa mielestäni hyvän pohjan sen miettimiselle, menisikö jossain jokin pysyvänoloinen raja, jonka ylittämällä osa ihmisistä alkaisi kokea heidän arkeensa tunkeuduttavan ja arki kytkeytyisi niin näkyvällä tavalla tietoverkkoihin, että heidän pitkään vaalimansa tunne "leppoisasta Lappeenrannasta" kävisi vaikeammin tavoitettavaksi? En tarkoita määrittää tätä sukupolvikysymykseksi, sillä eri ihmisiltä voisi saada hyvinkin vaihtelevanlaisia vastauksia "miksi ei"-tyyppisiin kysymyksiin.

Yksittäisten muutoksien kannalta olennaista lienee ajankohdan sopivuus, ihmisten luontainen kaipuu vaihteluun, sopiva rytmikkyys, sommittelu ja ihmisten mielentiloihin sopivuus. Tässä kohdin halusin tietoisesti välttää käyttämästä ilmaisua "ympäristöön sulautuminen", koska arvelen, että a) ihmisten toleranssi on itse asiassa varsin suurta ja b) etteivät niin turistit kuin lappeenrantalaiset itsekään (tai muualta tänne pidemmäksi aikaa tulleet) esittäisi arvostelmiaan kovin pysyvien asenteiden pohjalta. Ts. asenne ilmentyisi eri tavalla 10 kilometrin päästä muistinvaraisesti kommentoituna kuin lähempänä jotain arvostelemisen kohdetta ollessa (ks. kirjoitukseni asenteista eräässä blogeistani).

Toki mieltymykset voivat olla hyvinkin pitkäkestoisia ja melko vakaina pysyviä, mutta muutoksien tapahduttua niihin sitten kuitenkin sopeudutaan, ellei ehditty sopeutua jo siinä vaiheessa kun ennakkotietoja jostain muutoksista alkoi esiintyä.

Tarkoitukseni ei ole haastaa miettimään sitä, mikä olisi liikeideana toimiva ym., koska sellaista varten tarvitaan yleensä vähintään 30-sivuisen kaavakkeen täyttämistä, vaan enemmänkin sitä, mikä olisi sopiva. Sellaiseen on helpompi vastata, koska se on enemmän mielipidekysymysmäinen. Sopivuus itsessään ei välttämättä olisi suhteessa mihinkään ihmisten vakaina pysyviin asenteisiin, kuten edellä esitin, vaan yksittäisen havainnoijan tuntuma sopivuudesta voi muuttua nopeastikin. Huomioitavaa on, että esim. Etelä-Saimaalla on melko suuri valta sen suhteen, minkälaisia asioita ihmiset arvioivat muiden ihmisten pitävän sopivana ja mihin vertaisryhmään median seuraaja samaistuu.

Asiaa voisi lähestyä esim. miettimällä voisiko johonkin noususuhteessa olevaan trendiin liittää mukaan jotain sellaista, joka voi pelkästään "suhteessa ympäristöön" verrattaessa tuntua epäsopivalta, mutta joka todellisuudessa voisi osoittautua juuri "sopivanlaiseksi erilaisuudeksi". Ajatukseni suuntautuvat tässä venäläisiin matkailijoihin, joiden yöpymiset Etelä-Karjalassa ovat lisääntyneet, Tilastokeskuksen mukaan, vuosittain (2010, 2011 ja 2012) seuraavanlaisten prosenttien mukaan: 19.0, 23.6 ja 35.6 (viimeisin ennakkotietona). Absoluuttiset yöpymismäärät vuonna 2011 olivat 229833 kpl. Uudellamaalla sama kehitys on ollut huomattavasti hitaampaa, vaikkakin absoluuttiset määrät ovat hieman suurempia.

Voisiko tähän nosteeseen, vanaveteen tai miten sen haluaakaan ilmaista, liittää mukaan jotain sellaista, joka temaattisesti ottaen ei olisi kovin kaukana esim. peleistä, viihteestä ja kokemuksien keruusta, mutta joka olisi kuitenkin niin kaukana kaikesta siitä, mitä paikkakunnalla nykyisellään esiintyy, että paikalliset ihmiset voisivat aluksi paheksua tuota jotain?

Lappeenrannassahan on jo nykyisellään nähtävillä monenlaisia asioita, jotka eivät varmastikaan sointuisi vierekkäin laitettuina kovinkaan hyvin yhteen, paitsi sellaisen mielestä, joka on tottunut siihen, että samalla kadulla voi olla vierekkäin hyvinkin erilaisia putiikkeja. Sana putiikki voi vetää tässä liikaa huomiota, joten ajattele tässä kohdin pikaisesti myös esim. saleja ja täysin seinättömyyttä. Näitä, sanoisiko, brändillisesti hieman vaikeasti yhteen sovitettavia voisivat olla esim. Sandin myymälä keskustassa ja Linnoituksen vallit hieman kauempana; Core lifestyle uudehkon pääkadun varrella ja kaukana Lauritsalassa oleva Lappeen kouru; kirkko ja 3D-printtereitä, sekä synteettistä lihaa tulostavia laitteita myyvä liike hautaumaan vieressä. Ei vaiskaan. Viimeisin oli juksua.

Huomioittehan sen, että en oleta, että esim. vasta valmistumaisillaan olevat muutaman hengen opiskelijatiimit itse olisivat kykeneväisiä toteuttamaan kaikenlaista sellaista, joka yleensä jätetään satoja tai tuhansia henkilöitä työllistävien ICT-yritysten tai asiantuntijakollektiivien tehtäväksi – mainittakoon, että olen (vanhempi) tietotekniikan insinööriopiskelija, siitä kai osittain juontuvat nämä hitech- ja ICT-jutut. Tarkoitan pikemminkin vain hiukan innostaa siinä mielessä, josko sitä kautta aktivoituisi jonkinlainen tapahtumien verkko, joka kävisi kautta esim. Lappeenrannan Business & Innovaatiot -palvelut, joka sitten jollain tapaa edistäisi uusien hankkeiden muodostamista ja joihin sitten, lopulta, voisi ottaa osaa.

Osaatte varmasti itsekin Internetiä käyttää, mutta sallikaa ehdottaa ideoiden antamiseen esim. fastcompany.com ja treehugger.com

Katselin pikaisesti mitä uutta gosaimaa.com tarjoaa ja bongasin sieltä uutuutena Myllysaaressa olevan Flowpark Seikkailupuiston, mistä sinänsä ideana itsekin pidän, mutta siitäkin on huomattavissa tietty sointuvuus kaikkeen muuhun, minkä voi laittaa lähialueiden elämys- ja ohjelmapalvelut -kategorian alle – esitteitä selailevan matkailijan näkökulmasta ainakin. Yhtä selkeää yhteensointuvuutta ei kuitenkaan esiinny esim. keskustan katukuvassa, mutta silti keskenään täysin erilaisten tuotteiden myynti ilmeisesti vetää hyvin.

Tohdin uskoa, että matkailijavirtojen aiheuttamaan nosteeseen, vanaveteen tai miten sen haluaakaan ilmaista, voi liittää mukaan jotain tyystin erilaista tai tehdä vanhaa "hifimmäksi", kunhan vain samalla huomioi miten kaupunkilaiset asiaan suhtautuvat (ensireaktiot ja myöhempi suhtautuminen). Virheitähän toki aina voi sattua, kun kokeillaan, mutta kunhan älkyhäsellyksistä suunnitteluineen ja valmisteluineen pääsee eteenpäin, niin seuraavat pari vuotta voivat olla pelkkää jatkokehittämisen iloa.

Erilaisia ohjelmistotuotantoon, -arkkitehtuureihin ja -tekniikkaan liittyviä linkkejä on keräämisen ja karsimisen kautta ehtinyt kertymään mukava ja hyödyllinen kokoelma, mutta useat linkeistä (niiden kohteista) eivät tule mieleen itsestään, vaan vasta sitten, kun tulee erikseen käytyä läpi kaikkia näitä kertyneitä linkkejä. Koska tuntui jokseenkin epäkäytännölliseltä tai vähintäänkin turhauttavalta, jos ei aina epäkäytännölliseltä, selata näitä linkkejä ottamalla tuo selattavuudeltaan osittain Mootools-avusteinen linkkilistani erikseen esille, tuntui paremmalta saada se koko ajan esillä olevaksi.

Paperille printattua tekstiä on kuitenkin hankala klikkailla, joten rakentelin pienen Android-sovelluksen, joka pystyy QR-koodin skannaamisen kautta avaamaan tablet-laitteen ruudulle esiin juuri kyseistä kategoriaa vastaavan osuuden linkkilistasta. RFID-koodit ja muut soveltuvat tagit olisivat myös olla eräs vaihtoehto, jos vain tablet-laite itse olisi sellaista tukenut. Eipä kuitenkaan tukenut, joten QR-koodilla siis mentiin. Varsinainen skannauksen suorittava koodi perustuu suurelta osin zxingin koodiin, josta raavin kasaan sen osan, mitä tähän tarpeeseen varsinaisesti tarvitsin.

Jotenkin se vain on huomattavasti mielekkäämpää selailla tällaista informaatiota seinältä kuin monitorin ruudulta. QR-koodit saa generoitua helposti millä tahansa netistä löytyvilllä online-generaattoreilla. Tuli ihan kiva sommittelukin, vaikka itse sanonkin.

(Kirjoiteltu alunperin jo pidempi tovi sitten toisaanne. Laitettu tähän tekstidokumenttien järjestelyn yhteydessä.)

Induktiivista päätelmää voi kuvailla vaikkapa sanoen: "tähänastiset kokemukset ja havainnot vahvistavat tietyn lainalaisuuden tai säännönmukaisuuden". Mitä pitempi sarja päätelmää vahvistavia tapahtumia ilmenee, sitä taipuvaisemmalta havainnoija alkaa olemaan uskomaan, että sama ilmiö toistuu vastakin. Sään ennustaminen sammakoista ja kahvinpavuista perustuu induktiiviseen päättelyyn.

Erilaisiin eliksiireihin ja lääkkeisiin luotettiin ennen muinoin ja nykyäänkin. Tai ainakin jotkut luottivat, muiden kokemuksista ja kertomuksista lisää uskoa saaden.

Nykyajan sääennusteetkin perustuvat osittain induktiiviseen päättelyyn. Mitä koetellumpaan ja tutkitumpaan tilastotietoon sääolosuhteiden muodostumisen tutkinta perustuu, sekä mitä tarkempaa reaaliaikaista dataa havaintolaitteistot pystyvät keräämään, sitä täsmällisempiä ennusteita tulevista sääolosuhteista pystytään kertomaan.

Säätiedotteiden (tv, radio, netti, lehti..) havainnoija ei välttämättä todennäköisemmin tarkastele säätiedotettu/-ennustetta kovinkaan tarkasti, varsinkaan jos käytetyt piirrosmerkit eivät ole hänelle tuttuja. Tuttuuden asteitakin voi ajatella olevan monenlaisia. Jollekin tietty piirrosmerkki voi tuoda mieleen sanan "matalapaine" tai "rintama", sekä nuolien kuvaamasta tuulen liikesuunnista päätellä mihin suuntaan sade suunnilleen on liikkeellä jonakin ajanjaksona.

Arkijärkemme avulla voimme olettaa, että autot ajavat tietyllä puolen tietä, ovissa olevat kahvat avaavat oven, pesukone pesee pyykit, kiikkulaudan toinen pää nousee ylös istuttaessa toiseen päähän ja että lamppu syttyy kun painaa sen katkaisimestaan päälle.

Maailma "ympärillämme" kuitenkin muuttuu jatkuvasti, joten voisi olettaa, että arkijärjen on seurattava perässä, kuten markkinakorot tai euribor seuraisivat joitain ilmiöitä.

Seuraako arkijärki perässä? Ovet avautuvat kyllä edelleen kahvoista, mutta ne avautuvat myös nappuloista, lämpoantureiden tunnistamina, mukana kulkevien RFID-tagien luennan jälkeen tai mchammermaisen käsien veivaamisen jälkeen. Jos ovessa on sekä kahva, että nappula sen vieressä, mihin perustuu päätelmä siitä, että tietää kummasta niistä avautuu ovi ja kummasta salaluukku oven edessä olijan alta?

Voidaan kuvitella sellainen maankolkka, jossa ei käytettäisi samanlaisia ilmansuunnan käsitteitä kuin meillä, vaan pohjoinen olisi se suunta, josta jumala nro 14 toisinaan ilmaisee puhkuntansa avulla suuttumuksensa. Se olisi heidän arkikäsitystään. Toisaalta heillä voisi olla käytössään yrttejä, joiden avulla saadaan jumaltenpalvontaseremonioita varten aikaan massiivinen kemiallinen reaktio, jota "länsimaat" eivät osaa toteuttaa synteettisesti, jos mitenkään.

Internet, tiedonvälitys, tiedonhallinta, tiedon vuotaminen ja tiedon eteneminen voivat olla käsitteitä, jotka voi oppia ja ymmärtää monella eri tapaa.

Induktiivinen, erheen mahdollisuuden hyväksyvä arkijärkeily voi väittää, että kun lähettää kirjeen tai datapaketin matkaan paikasta A paikkaan B, niin se menee perille. Olemme tottuneet siihen, että näin tapahtuu. Toisaalta olemme tottuneet myös siihen, että internet ei aina toimi. Olemme tottuneet siihen siinä määrin, että se aiheuttaa lähinnä olankohautuksen.

Jos ilman mitään järjellistä (lue: tiedotusvälineissä lukematonta) selitystä perinteinen postikaan ei kulkisi, vaan paketit alkaisivat katoilemaan, ohjautumaan vääriin paikkoihin ja sekä lähetykset sisältäisivät vääriä sisältöjä tai paperikirjeiden kirjaimet olisivat hujan hajan, emme enää kohauttaisi vain olkapäitämme, vaan informoisimme asiasta vastaavalle taholle -- olettaen, että puhelu ohjautuu niin kuin sen voisi olettaa ohjautuvan. Valtion monissa virastoissa on se hyvä puoli, että tietää mikä taho vastaa vaikkapa elintarvikkeiden laadun tarkkailusta. Mitä siitäkin tulisi, jos joutuisi arvailemaan, missä lehdessä kerrotaan koodi nettisivulle, jolla kerrottaisiin missä ruoassa ei ole lasinsiruja?

Arkijärkeä voisi ehkä ajatella niin, että se koostuu aksioomista eli ilmeisinä pidetyistä lähtökohdista (premisseistä). Aksiomi olisi esimerkiksi: "aurinko on pilvien takana, vaikkei sitä näkyisikään".

On kuitenkin niin, että tietämyksemme lisääntyessä yksilöinä alamme tarkastella tarkemmin omaa sanankäyttöämme ja sanojen mielekkyyttä, mikä lopulta romuttaa koko arkijärkemme, emmekä enää pysty kuin vaivalla ajattelemaan auringon olevan "sellainen kirkas ja lämmittävä möllykkä tuolla ylhäällä". Sen sijaan mietimme auringon koostumusta, aurinkotuulia, planeettojen ratoja, gravitaatiokenttiä, pilvien koostumusta, pilvien syntyjä, strastofääriä, seikkoja jotka vaikuttavat valon taittumiseen ja heijastumiseen, sanan paistaa mielekkyyttä kyseisessä käyttöyhteydessä, monikkomuotoisen sanan "pilvien" viittaamien pilvien limittyneisyyden käsitteen käyttökelpoisuutta ei-kiinteän materiaalin yhteydessä, sekä ajaudumme miettimään onko edes olemassa mitään kiinteää materiaalia ja jos ei ole, niin kuinka silloin voidaan sanoa jonkin olevan jonkin takana?

Jos sitä mitä sanasta arkijärki tulee mieleen, tarkastelee siten, että kysyy: "pärjääkö arkijärjellä osakekaupoissa", niin tuleeko vastaukseksi helpostikin kieltävä vastaus? Käykö arkijärjellä järkeillessä useinkin niin, että se riittää lähinnä sen verran pitkälle, että osaa syödä, nukkua, käydä kaupassa, käydä töissä, avata television, maksaa laskunsa, hakea tenavat tarhasta, tilata lastenkutsuille tarjoilun ja viihdetaiteilijan, ulkoiluttaa koiran ja ottaa varmuudeksi sateenvarjon mukaan jos vaikka sattuisi satamaan, laittaa ravitsemukselliset eväät valmiiksi seuraavaa työpäivää varten, kerätä netistä pari vitsiä kerrottavaksi työtovereille, varata lentoliput, ottaa huomioon kohdemaan paikalliset olosuhteet ja kulttuurin, jne.?

Kaikkia ajatuksiaan ei tule ajateltua jatkuvasti, eikä jotain tietämystään kuin erikoistapauksissa. Joillekin ajatuksilleen saa päivittäisiä vahvistuksia. Joillekin ajatuksille ei saa mitään vahvistusta.

Tarkoitukseni oli alun perin kokeilla vain sitä, saisinko miten kätevästi toteutettua sellaisen ratkaisun, jossa ensin skannaan 4-tuumaisella älypuhelimellani QR-koodin, jonka jälkeen toisessa kädessäni oleva 10-tuumainen tablet-laite näyttää automaattisesti tietoa kyseiseen koodiin liittyen. Yhteydenpito laitteiden välillä tapahtuisi Bluetoothin välityksellä.

Koska kokemus on kuitenkin opettanut, että ohjelmistotekniikan alalla mikään ei tunnu olevan mahdotonta (sen kun opettelee vain), laajensin ideaa ja ripottelin mukaan muutaman etäpalvelimen, ohjelmointirajapintoja, EJB:tä, viestinvälityspalvelinta, sovelluspalvelimia, Web Profilea, SQLiteä, WLANia, ym. Ja niinhän siinä taas kävi, ettei mikään este jäänyt ylittämättä tai poistamatta.

Kuva 1 havainnollistaa fyysisen arkkitehtuurin muodossa luonnosta siitä, mitä laitteita suunnitelmaan sisältyi. Kuvassa 2 on esitetty eräänlaisen vapaamuotoisen kommunikaatiokaavion avulla sitä, missä järjestyksessä asiat etenevät siitä edespäin, kun älypuhelimella on skannattu yksi QR-koodi. Kuva 3 esittää fyysisen arkkitehtuurin perusteella muodostettua komponenttikaaviota (ensimmäinen versio), jota käytettäisiin tämän systeemin hahmottamisessa.

Tarkoitus ei tässä yhteydessä ollut suunnitella myös luokkakaavioita ja tietorakenteita ennalta, vaan niiden annettiin muotoutua ”itsestään” ohjelmointivaiheiden yhteydessä, sillä kyse oli kuitenkin melko pienestä systeemistä, jossa UML-kaavioiden ja luokkakaavioiden refaktorointiaika laskettaisiin minuuteissa. Lisäksi kokeneena ohjelmoijana osaan ajatella sillä tapaa modulaarisesti, että mahdollisten muutoksien tarve rajautuisi melko pienelle alueelle (kymmenien minuuttien tai parin tunnin muutostyö ei paljoa merkitse).

Sopivan kokoisten osa-alueiden rajaaminen

Jokainen seuraavista vaiheista rajaa aikomuksista sellaisen sopivan kokoisen osa-alueen, jossa esiintyvien uusien ja opeteltavien asioiden läpikäyminen (ja oppiminen) johtaa lopulta siihen, että varsinaisessa toteutuksessa, jos sellainen tehtäisiin (tämä on vain harjoitus), ei olisi enää jäljellä muuta kuin ”lähes triviaaleilta tuntuvia asioita” ja muita sujuvasti eteneviä tehtäviä.

Näiden eri vaiheiden ei ole tarkoituskaan sopia täysin yhteen ilman muokkaamista (ovat vain yleisluontoisia kuvauksia), vaan niissä keskityttiin ensisijaisesti ohjelmistoteknisiin asioihin tutustumisiin (ja mieleenpalauttamisiin), sillä sellainen tekee myöhemmästä kognitiivisesta kuormituksesta vähäisempää (nostaa samalla todennäköisyyksiä flow-kokemuksille). Valitut vaiheet ja niiden rajaukset ovat kuitenkin sellaisia, että ne kattavat olennaisimmat osat mm. suunnitelman kokonaisarkkitehtuurista.

Vaiheet on suunniteltu sellaiseksi, että ne voisi tiimin ollessa kyseessä jakaa helposti eri henkilöiden tehtäväksi. Kyse on kaikilta osin jostain sellaisesta, joka täsmää täydellisesti ideaalisen vastavalmistuneen tietotekniikan insinöörin kompetenssin suhteen.

Koetteleva vaihe 1: Älypuhelimella suoritetun QR-koodin tunnistavan skannauksen jälkeen siirretään QR-koodiin liittyvästä aiheesta tietoa tablet-laitteen ruudulle Bluetooth-yhteyden kautta.

Koetteleva vaihe 2: Hyödynnetään WLAN-verkkoa, johon älypuhelin ja kannettava tietokone on kytketty siten, että tiedustellaan tietyn kannettavassa tietokoneessa auki olevan portin kautta lisätietoa, joka myöhemmin välitettäisiin tablet-laitteelle. Kannettava tietokone välittäisi tietotarpeen edelleen palomuurin takana oleville etäpalvelimille, esittäen tarpeen Web Services -rajapinnan kautta.

Koetteleva vaihe 3: Etäpalvelimista kaksi pelaisi yhteen siten, että niiden välinen viestiliikenne pohjautuisi sekä EJB 3:n remote-tyyppisten sessiopapujen ja viestinvälityspalvelimen (Java Messaging Server) käyttöön. Tutkittaisiin ohessa myös Java EE 6:n Web Profilen mahdollisesti asettamia rajoituksia verrattuna täysiprofiiliseen (toisella palvelimella JBoss 6 Web Profilella ja toisella Glassfish 3 Full Platformilla).

Koetteleva vaihe 4: Cloud 2 Device Messaging -toiminnallisuuden hyödyntäminen siten, että älypuhelimen skannattua QR-koodin, etäpalvelin ilmoittaa suoraan älypuhelimeen milloin on saatavilla lisätietoa aiheesta, johon jokin tietty QR-koodi liittyy. ”Vinkin” saatuaan älypuhelin hakee täydentävän tiedon ja tallettaa sen omaan paikalliseen SQLite-tietokantaansa seuraavaa QR-koodin käyttökertaa varten.

Koetteleva vaihe 5: Rajapintojen ja laitteiden välisten yhteyksien tietoturvariskien kartoittamista ja ehkäisemistä. Todellisessa tilanteessa perus-ADSL-reititinmodeemin ja viidenkympin WLAN-laitteen tilalla olisi jotain järeimmin kriteerein valittua. Kuvassa esiintyvät kytkimet ovat vain Internetiä yksinkertaistavina kuvituskuvina, eivätkä ole harjoituksessa konfiguroinnin piirissä

Kokoava vaihe: Yksittäinen QR-koodin skannaus aiheuttaa suunnitelman mukaisten vaiheiden todellisen läpikäymisen (tiedonhaut, logitukset, viestin välitykset, tiedon esittäminen, ym.) Lisäksi täydennetään toiminnallisuutta sen verran, että älypuhelin hyödyntää avain-arvo -parien kirjoitusta ja lukua Parse.comin ohjelmointirajapintojen kautta (vertailuna paikallisen SQLite-tietokannan käyttöön).

Yksikin tietotekniikan insinööri voisi viedä läpi laajoja projekteja - yksinään

Tämän harjoitustyön aikana tuli mielenkiintoisella tavalla huomioiduksi se seikka, että kun jonkin järjestelmän suunnittelun ja toteuttamisen palastelee sopivasti, voi yksi ihminen viedä läpi suurikokoisiakin projekteja ilman, että ymmärrys siitä mitä on tekemässä kummoisemmin häiriintyy. Ihmisen kognitiiviset kyvyt asettavat monenlaisia rajoitteita sille, mitä oikeasti voi hallita hyvin, mutta jos asiaan liittyvät konseptit ja käsitteet ovat hyvin ns. hallussa, voi niiden pohjalta lähteä toteuttamaan erittäin monenlaisia asioita.

Tämän mainitsemisella ei kuitenkaan tarkoiteta määrittää verrattavuutta yksilö- ja tiimisuorituksen välille, vaan tarkoitus oli vain todeta, että jos kukaan ei ole suoranaisesti estämässä yksilösuorittajan kehittymistä, voi yksikin insinööri saada aikaan ”todella suuria”. Jostain syystä tällainen ei kuitenkaan ole uskottavaa. Kulttuurinen ilmasto tai jotain?

Sinänsä tästä harjoitustyöstä ei jäänyt kuin yksi asia mystiseksi. En saanut selvyyttä siihen, miksi Samsung Galaxy S n ja Samsung Galaxy Tab 10.1:n välillä ei saanut Bluetooth-yhteyttä avatuksi aloittamalla laitteiden paritus kummasta tahansa suunnasta. Täten toisessa laitteessa oli aina pakko olla server-sovellus ja toisessa client-sovellus, eikä koskaan toisinpäin. Tieto sinänsä siirtyy kumpaan suuntaan tahansa yhteyden tultua avatuksi, mutta mikään verkossa olleista lähdetiedoista (löydetyistä) ei varsinaisesti kertonut varmuudella, että kyse olisi esim. bugista, liian alhaisesta käyttöjärjestelmän versiosta tai siitä, että laitteen valmistaja olisi implementoinut tietyistä samoista määritelmistä jotain erilaista kuin jonkin jonkin toiseen laitteen kohdalla (sama tai eri valmistaja).

Saisikohan maabrändivaltuuskunnan raportista (julk. 2010) ja sen työtä jatkavalta verkkosivustolta aineksia presidenttiehdokkaiden toisistaan erottamiseksi? Olen näköjään esittänyt ko. raportista kommenttia aiemminkin, mutta jälkeenpäin arvioiden näen omissa spekulaatioissani tietynlaista kallistuneisuutta ja aikaansa sidottujen näkemyksien vaikutuksille alaisena olemista. Muotoilen seuraavassa aiempia kirjoittamisiani hiukan uusiksi, mutta en lisännyt siihen mitään varsinaista uutta.

Aiemmin IT-teknologioiden erikseen nimeäminen tuntui vajeelliselta (tuolloin mieleni näki tekstissä vain pelkät tavanomaiset Linuxit, MySQL:t ja Nokiat, sekä erillisen maininnan miljardiluokan bisneksen avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa), mutta kun nyt lyhyesti ko. tekstiä selailin, niin hakusanalla "teknologia" hakien huomasin, että raporttiin sisältyy paljon muuta sellaista teknologiaa, jota kehtaa arvostaa (esim. energiateknologia, vaikken siitä paljon mitään tiedäkään). Brändiinhän ei voi sisällyttää kaikkea, jotta sen saisi toimimaan sisäisesti hyvin yhteen.

Sitä en käynyt uudemman kerran koettelemaan, josko olisin nyt eri mieltä siitä mitä aiemmin koin eli että ei haluttu hehkuttaa uudella, hienolla ja erikoisella, vaan raportissa haluttiin nostaa esille pelkästään vanhoja design-alan ihmisiä (Kaj Franck, Tapio Wirkkala, Maija Isola, ym.), jotka olivat syntyneet edellisen vuosisadan alkupuolella. Nuorista, suomalaisista sen alan kyvyistä ei taidettu mainita mitään.

Raportin alussa itse asiassa sanottiinkin, että: "Sen sijaan että asettaisimme Suomen tavoitemielikuvaksi jotakin uutta ja jännittävää, meidän kannattaa pitää kiinni niistä tekijöistä, joista meidät jo tunnetaan. Meidän tulee vain tulkita nämä tekijät sekä itsellemme että maailmalle uudella, tähän aikaan sopivalla tavalla. -- -- Sen sijaan että etsisimme tavoitemielikuvaamme epätoivoisesti uusia ja jännittäviä asioita, meidän kannattaa pitää linjamme. Suomen vetovoima muuttuvassa maailmassa kasvaa."

Olin kai räpäyttänyt silmiäni juuri niillä kohdin, missä tuo edellinen luki, joten ehkä sen vuoksi ajattelin tuolloin, että kyseinen maabrändiraportti sopi erityisen hyvin sellaisiin tarkoituksiin, joissa Suomi olisi vain yksi hallinnollinen alue koko maapallon kokoisessa valtiossa. Hallinnolliset alueethan ovat helpompi hallita, kun ne eivät ole omalla alueellaan liian monimuotoisia, vaan sopivasti rajoittuineita.

Raportissakin itse asiassa huomautetaan, että "maat, jotka tietävät ja tuntevat selkeästi omat erinomaisuutensa ja erikoisosaamisensa ja ovat siten sisäisesti yhtenäisiä, vahvistuvat yleensä entisestään suhteessa maihin, joiden näkemys itsestään on hajanaisempi." Lisäksi maabrändivaltuuskunta mainitsee raportin alussa, että kyseinen raportti on "lähtölaukaus ja suunnan osoitus, joka hahmottaa Suomelle hyödyllisen tavoitemielikuvan", mutta juuri tähän määriteltyyn tavoitemielikuvaan oli hankala yhtyä, koska subjektiivisesti ottaen siitä puuttui ”kaikenlaista”.

Raportissa siteeratun maabrändiasiantuntija Simon Anholtin mukaan "maabrändi-termistöä ja erityisesti maabrändi-identiteettiä tulisi korvata muilla käsitteillä, esimerkiksi kilpailuidentiteetin (competetive identity) käsitteellä."

Myöhemmillä sivuilla kerrotaan Suomi-kuvan olevan jäsentymätön ja heikko eikä profiloi Suomea suuntaan tai toiseen, sekä maankuvassamme kerrotaan olevan paljon "liikkuvia osia" ja että "hajanaisia mielikuvia voidaan auttaa yhteen, yhtenäisemmäksi, johdonmukaisemmaksi ja kannattavammaksi".

Suomalaisten erikoisuutena kuvailtiin olevan, ehkäpä osuvastikin, "sekoitus kulmikasta luonnonkansaa ja osaavaa ja etevää sivistysihmistä."

En ole aivan varma siitä, miksi aiemmin koin raportin painottuvan suomalaisuuden kuvailussaan vanhemman ikäväestön tekemisiin ja heidän tapaansa arvostaa asioita. Olen mahdollisesti takertunut joihinkin yksittäisiin virkkeisiin ja sen jälkeen etsinyt tietty mielentila päälläni vaikutelmaa tukevia "todisteita". Esim. raportissa ollut virke "Monet suomalaiset arvostavat historiamme sivistyneitä merkkihenkilöitä, niin taiteilijoita, tutkijoita, poliitikkoja kuin kansanvalistajia. Tämä suomalaisten ihmisten kaanon on keskeinen osa suomalaisuutta ja sen omakuvaa." ei kuulostanut sellaiselta jollaisia suomalaiset ylen määrin olisivat. Voin toki olla väärässäkin.

Luonnon korostaminen ei oikeastaan tuntunut ollenkaan huonolta idealta. Tätähän käytti hyväkseen Suomen matkailuportaalikin (VisitFinland), jonka kesävideon esittäneen Sister Flon videossa luonnonläheisyys korostui erittäin positiivisessa mielessä. Ja tulihan siellä mainittua myös sekin, että "Suomessa on maailman parasta luontoon liittyvää tieteellistä osaamista, mutta samalla luonnon ymmärtäminen kuuluu Suomessa kaikille." Meni aiemmalla (casual-tyyppisellä) lukemisella ohitse tuo maininta tieteellisen osaamisen huomioimisesta, johon mm. ympäristön mallintaminen liittyisi.

Luulen, että toisinaan itse kullekin käy niin, että tietynlaiset vuosiluvut kuten 2030 kuulostavat jo itsessään niin futuristiselta, että silloin viimeistä on pakko olla asiat ihan eri tavalla kuin nykyään ja sitä luulotelmaa vasten peilaamalla tietynlaiset visiot tuntuvat niin kovin lällyiltä:

• "Vesijalanjälkimerkki shanghailaisen tavaratalon kosmetiikkaosastolla myynnissä olevan suomalaisen kasvovoiteen kyljessä. Ostajan hämmästykseksi jalanjälki on pienempi kuin useimmilla muilla kosmetiikkatuotteilla." [wau]
• "Super Food Finland -logoa kantava mustikkahillopurkki valintamyymälässä Kapkaupungissa." [jukra]
• "Chileläisessä verkkopalvelussa julkaistu maatalouden ympäristövaikutuksista kertova lehtijuttu, jonka painoarvoa nostaa jutussa haastateltu suomalainen huippututkija." [ohhoh]
• "Ugandalainen koulu, jonka rehtori on käynyt Suomessa opettajankoulutuksessa." [vinkeetä]
• "Suomalainen työkaveri, joka on aina valmis jakamaan, näyttämään ja opettamaan sen, mitä osaa. Suomalainen työkaveri, jonka mukanaolon merkityksellisyyttä tiimissä ei kukaan kyseenalaista." [ja tähän menee yli kymmenen vuotta?]
• "Suomalaisen yhteiskunnan toimivuus perustuu mataliin hierarkioihin ja ihmisten väliseen vahvaan luottamukseen." [ok]
• "Maahanmuuttajat ovat Suomi-brändin merkittäviä levittäjiä" [jees]
• "Teknologian kehittämistä motivoi kuitenkin yhä enemmän halu löytää ratkaisuja ihmiskunnan viheliäisimpiin ongelmiin. Kestävät innovaatiot "tuottavat myös taloudellista menestystä." [ooh.. teknologia mainittu, mutta.. korulauseita?]
• "Suomi tunnetaan vuonna 2030 ihmislähtöisen teknologian edistäjänä, jonka politiikka, koulutus ja johtamiskäytännöt nivoutuvat sulavasti teknologian hyödyntämiseen." [toki, toki]

Sillä on eroa osaako olla mukava vai onko mukava, samoin kuin on eri asia mainita useissa eri yhteyksissä joitain yleisesti myötäiltyjä arvoja kuin tehdä vaihe vaiheelta jotain marginaaliselta asialta vaikuttavaa merkityksellisemmäksi. Luettuani 3T-lehden Vaalitentti 2012 -haastattelusarjan läpi minulle jäi hiukan epäreilu olo siinä mielessä, että olisi aivan liian helppoa osoittaa, missä kohdin on myötäilty yleistä hyväksyntää (”nuorisotyöttömyyden vähentäminen”, ”mielekäs elämänkaari”) ja missä kohdin monimutkaiset asiat on kietaistu joukko-opillisten ryhmänimikkeiden kautta lyhyesti todettavaksi (”Suomen kannattaa lisätä tutkijoiden liikkuvuutta”, ”korkeakoulutuksemme ja tutkijakoulutuksemme kaipaavat kehittämistä”, ”laadukkaiden tietoliikenneyhteyksien on oltava jokaisen suomalaisen ulottuvilla”). Sinänsä kiistämättömästi hyviä arvoja ja tavoitteita.

Kaikkien haastateltavienkin osalta jäi vaikutelma mukavasta ihmisestä. Tuli kuitenkin mieleeni miettiä, että kukahan ehdokkaista olisi se, joka tämän petankkimaisen arvojen ym. droppailun sijaan, joka tilapäisesti pehmeillä palloilla pelattiin, rohkenisi olla se, joka johdattelisi ihmisiä päättäväisesti myös vaikeammin eteenpäin vietävien arvo- ja tavoite-ehdokkaiden kannattajaksi? Vaikeus syntyisi tässä selityksen koossa pysymisessä; lyhyet selitykset pysyvät helpommin koossa ja muuttumattomina.

Silläkin on toki eroa, pyrkiikö vaikuttamaan esim. yksittäisen mediassa esiintymisen kautta vai vaikkapa Presidenttifoorumissa. Tiedä sitten minkälaisia kohtaamisia tuleva presidentti tulee järjestämään.

Terveysalalla on kahdenlaisia työtehtäviä: toiset niistä ovat kaavamaisia, selkeisiin ohjeisiin ja käytäntöihin perustuvia, joissa tarvitaan enemmän tarkkuutta kuin päättelykykyä ja joissa erikoistilanteet aiheuttavat häkeltymistä; toiset niistä vaativat runsaasti päättelyä ja tulkintaa, mutta tarkkuuteen on hankala päästä.

Esim. aivojen magneettikuvaus, aivojen eeg-mittaus, psykologiset testit, ihopistokokeet, verinäytteiden ottaminen, spirometria ja muut tutkimukset, jotka eivät oikeastaan edes voi mennä pieleen, ellei mittauslaitteissa (tai niiden kalibroinnissa) ole jotain vikaa, ovat sellaisia, joiden olen aina kokenut tulleen suoritetuiksi hyvin. Ei minulla ainakaan ole niistä suorituksena mitään erityistä kritisoitavaa, siltä osin mitä olen itse voinut suoraan havainnoida. Vasta sitten kun päästetään esim. psykiatri tai lääkäri tekemään tulkintoja testi- ja mittaustuloksista (tai vaatteet päällä edessään istuvasta tutkittavasta itsestään), alkavat asiat mennä herkästi pieleen.

Maaginen perusverenkuva on eräs lääkärien perustyövälineistä, jonka perusteella on liiankin helppo sanoa, että ”mitään erityistä ei löytynyt” ikään kuin kyse olisi huippuunsa kehitetystä tutkimusmenetelmästä, jonka antamien tulosten kautta mikään elimistössä ilmenevä hetkellinen tai pidempiaikainen poikkeavuus ei jäisi huomioimatta. Se on helppo ottaa, mutta se mikä on hankalaa, on saada lääkäri selittämään mitä se oikeasti tarkoittaa, että jokin arvo on lähellä, yli tai kaukana jotain rajaa. Todennäköisesti hän vain luettelee merkinnät laboratorioraportista ja kertoo arvojen olevan viitearvojen sisällä, eikä tarkentavista kysymyksistä ole kummoisemmin hyötyä. Jos liian raskaasti koettelee lääkärin tietämystä, hän todennäköisesti jossain vaiheessa näpäyttää jollain tavoin takaisinpäin tai sitten sen tekee myöhemmin joku hänen kollegoistaan (ihmisiähän hekin vain ovat).

Rohkenen kutsua kognitiiviseksi stressiksi sitä, että esim. lääkäri, neuropsykologi, kirurgi, psykiatri joutuu reaaliajassa päätellen venymään omasta erikoisalastaan ja mukavuusalueestaan kovin kauas ja täten käytännössä opettelemaan jotain uutta, sekä soveltamaan ja sovittamaan tuota uutta johonkin sellaiseen, jota hän piti sillä aikaa jossain aivojensa työmuistin (tms.) liepeillä. Heillä on usein jo pelkän oman erikoisalansa puitteissa niin paljon tulkittavaa, etteivät he halua nolata itseään yrittämällä kurottaa päätelmissään kovin kauas. Tämä pätee niin julkisella kuin yksityisellä puolella.

Voitaisiin, jokseenkin harhaisesti, ajatella, että sopivalla asiantuntija-arsenaalilla asia kuin asia selviäisi, mutta silloin olisi lähdetty siitä utopistisesta olettamasta, että jokin titteli jollain maagisella tavalla tekisi asiantuntijasta sellaisen ajattelijan, joka pystyy venymään mihin tahansa oman erikoisalansa puitteissa ja useammalla erikoisalansa asiantuntijalla saataisiin ikään kuin ”tilkittyä” kaikki aukkokohdat. Eli esim. yleislääkäri—psykiatri—neuropsykologi -kombinaatiolla kaikki vähänkin mielenterveyteen vivahtavat asiat ikään kuin maagisesti selviäisivät.

Käytännössä sopivien asiantuntijakombinaatioiden haaliminen onnistunee parhaiten isoimmissa kaupungeissa yksityisellä puolella, mutta jos on jostain syystä tyydyttävä sellaiseen ratkaisuun, jossa asiantuntijoita ei saa usein istutettua saman pöydän ääreen käsittelemään pelkästään yhden henkilön tapausta, on (ei kovin hyvänä) vaihtoehtona yksittäisiltä asiantuntijoilta toiselle porhaltaminen ja omatoiminen hoidon koordinoiminen. Ongelmaksi jälkimmäisessä tapauksessa tulee se, että tuolloin ei löydä ehkä ensimmäistäkään sopivaa lähestymiskulmaa ongelmaan, johtuen käytettävissä olevien asiantuntijoiden vääränlaisesta erikoistumisesta ja siitä, että he eivät halua kurottua (kognitiivinen stressi) pois omalta mukavuusalueeltaan.

Lisäksi, jos satut olemaan minä, ja menet Terveystaloon asioimaan, on todennäköistä, että sinut yritetään ärsyttämällä saada pois ”testaamasta” heidän osaamistaan: ravitsemusterapeutti ei ravitsemusaiheisen kirjan kirjoittamisesta huolimatta tiennyt mitään järkevää ravinnon ja aivotoiminnan välisistä yhteyksistä, psykiatri osoittautui seksologiaan erikoistuneeksi ja monia kirjoja aiheesta kirjoittaneeksi (oli laittanut kirjojen selkämykset näkyvästi esiin), vaikka asiani oli jotain aivan muuta, laboratorio sai kahden viikon tulosten tuottamiseen kulumaan aikaa yhdeksän viikkoa, silmälääkäri käyttäytyi kuin hänet olisi ”prepattu” siihen uskoon, että olen eräänlainen ”mysteerishoppaaja” (maksettu palveluiden testaaja), yleislääkäri ei osannut ottaa sen paremmin kantaa muistini toimintaan tai muuhun elimistöni oireiluun kuin julkisenkaan puolen lääkäri (saattavat itseasiassa toimia molemmilla puolilla), yms.

Kirjoitin toiseen viestiini kantelusta, jonka lähetin Etelä-Suomen aluevirastoon ja joka meni siis aivan ns. harakoille, joten en käy sitä tässä uusiksi auki purkamaan, mutta siitä en vielä ole maininnut kuinka samainen tietty ”perimmäinen ja ratkaistavissa oleva ongelma” on ollut läsnä jo silloin kun olin armeijassa Keuruulla ’96. Se oli siitä hyödyllistä aikaa, että minulla on näin jälkeenpäin tarkastellen useita vertailukohtia: ihmisiä, jotka elivät, olivat, liikkuivat, söivät ja nukkuivat viikkojen ajan varsin samankaltaisesti. Minä olin kuitenkin ainoa, jolla muisti-, päättely- ja sosiaaliset toiminnot häilyivät sen mukaan kuinka hyvin ruoansulatusjärjestelmäni toimi. Asiaa ei tutkittu tarkemmin siinäkään vaiheessa, kun jokin elimistön varojärjestelmistä oli lauennut ja valahdin lähes pyörtyen lattialle. Olihan se komeaa, kun yliluutnantti komentaa kaikki varusmiehet pois käytäviltä ja siinä ympärillä pähkäilee huolestuneena alikersanttia, vänrikkiä, luutnanttia ynnä muuta. Maagista perusverenkuvaa tämänkin asian tutkimiseksi käytettiin, mutta ei sitä kautta mitään selvinnyt ja tapahtumaan johtanut syy jäi täysin selvittämättä. Toki lääkäri jonkin epämääräisen mukapäätelmän asiasta esitti.

Kävin armeijan itse asiassa kahdessa osassa, toisen osan tullessa suoritettua Vekaranjärvellä, missä sielläkin esiintyi samaa muisti-, päättely- ja sosiaalisten toimintojen häilymistä suhteessa siihen miten ruoansulatus toimii. En syönyt enempää sotkun munkkeja kuin muutkaan, kävin iltaisin urheilemassa, en polttanut enempää kuin muutkaan (lopettanut jo n. sata vuotta sitten), enkä muutenkaan tehnyt mitään sellaista, joka olisi aiheuttanut esim. poikkeuksellisen suurta rasitusta tms. Ainoa mitä tiedän varmuudella, on se, että kyse on jostain häilyvästä ja kenties hyvinkin helposti korjattavasta ongelmasta, jos asiaan liittyvästä etiologista vain saisi otteen. Huomaa, että kyse voi olla syiden ja seurausten ketjusta, joka kiertää monta kertaa edestakaisin esim. aivojen, jonkin rauhasen, hormonitoiminnan, entsyymien erityksen ja ruoansulatusjärjestelmän välillä.

Pidän itse eräänä mahdollisuutena, että kyse on geenien erilaisesta ilmentymisestä (eng. gene expression), jonka jokin tuntematon tekijä on ”triggeroinut päälle” ja jota sitten jotkin muutkin kuin pelkästään omat elämäntavat ovat ohjaamassa. Ongelmaksi muodostuu se, että termi ”geenien ilmentyminen” on jotain ”liian hienoa” tänne Suomeen, eikä kansalla ole itsestälähtevää intressiä pitää tutkimuspalloja liikkeessä. On varsin paljon aikaa vievää selvitellä asiaa itsekseen (muutakin pitäisi tehdä siinä välillä).

Tämä dilemma, jonka koen olevan ratkaistavissa, voi vielä koitua tuhokseni, jos en löydä riittävästi tutkijan luonnetta kerryttäneitä, sopivia asiantuntijoita. Tai ehkä minun vain pitäisi kehittää samantapainen yliote kuin mitä eräs sairaalalääkäri käytti repiessään kirjan kädestäni ja naurahtaessaan samalla ”hah, tällaista ei täällä lueta” (oli huomannut kirjan nimen ”Freedom evolves”). Tosi objektiivista.

Uncommon clarityn verkkosivuilla ollut kirjoitus liittyen mm. emootioihin ja loogiseen ajatteluun työmaalla palautti mieleeni ajanjaksot, joista on jo ainakin kuutisen vuotta ja jolloin ”siistien toimistomaisten hommien” sijaan tein tuntien, päivien, viikkojen tai kuukausien jaksoissa sellaista fyysisesti raskasta työtä kuin kappaletavaranlastaus (kiloista kymmeniin kiloihin per liikuteltava kappale, joista ensimmäiset sata nousivat yleensä varsin helposti solakkavartaloisuudesta huolimatta). Kehon tarvitsema lepo työn raskaudesta palautumiseen suhteessa unirytmeihin ja jaksavuuteen oli melko helppo pitää synkassa, mutta tavaroita kuljettavien liikennöintivälineiden odottelu Venäjän puolelta saapuvaksi oli houkutteleva syy antaa keholle tilaisuus levätä jonkin aikaa nukkumisen muodossa, mikä saattoi huonosti valitun nukkumisstrategian seurauksena haitata seuraavan yön unen saantia. Lisäksi minulla oli jo tuolloin kesken sopivien ihmiselimistön toimintaan vaikuttavien pienten, hifistelevien muutoksien etsintä, jotta jaksaisin kaikkea sitä, mitä haluankin jaksaa ja sitä, mikä ei ole aivan intressieni keskiössä.

Kerranpa sattui niin, että siellä lastauslaiturilla, jota kohden tavararekka peruuttaa, lyhyen metallisen lastaussillan välin siihen jättäen, tulin väsyneisyyttäni astuneeksi hiukan lastaussillan laidan ohi ja keikahdin kylki lastaussillan laitaa kolhaisten alas kohti puolitoista metriä alempana olevaa asfalttia, jolla odotti puinen, sivulta katsottuna kolmionmuotoinen rekan renkaan paikallapitäjäkapistus, minkä päälle sitten alaselkäni tahtomattani asetin. Muistaakseni sellaisen päälle puolestatoista metristä tipahtaminen ei tuntunut mukavalta.

Opin tuona päivänä paljon ihmisluonteesta ja siitä, kuinka ihmisten asenne ja ympäristö vaikuttavat siihen, kuinka tietynlaiset suhtautumistavat eivät tule esiin ennen kuin noista asenteista ja ympäristöstä pääsee fyysisesti hiukan kauemmaksi. Tämä ei tarkoita, etteivätkö ne mitenkään voisi tulla esiin ja tulla siinä rajatussa yhteisössä jopa normiksi, mutta esiintymättöminä ne kuitenkin pysyivät. Tällä viittaan mm. havaintooni siitä, kuinka lähimmän esimieheni mielentilat vaikuttivat muuttuvan tilanteen käsittelyn edetessä. Olin tuolloin 26-vuotias ja suurin piirtein saman ikäinen kuin esimiehenikin, joka oli jossain aiemmassa vaiheessa nostettu muusta porukasta hiukan ylempään asemaan.

Esimieheni oli sinänsä mukava ja helposti lähestyttävä tyyppi, mutta työympäristössä hän oli orientoitunut emotionaalisuuden asteeltaan vähäiseen toimintaan kuten työntekijöiden ja työnkulun hallintaan, samassa mielessä kuin työntekijät ovat orientoituneet määriteltyjen työtehtäviensä hoitamiseen emotionaalisuuden tullessa esille lähinnä kaskujen ja huumorin kautta. Työilmapiiri ei ollut kireä ja periaatteessa kaikilla riitti paljonkin aikaa mistä tahansa keskustelemiseen, mutta kyllä sitä ilmapiiriä silti voisi luonnehtia äijämäiseksi.

En enää muista, pitikö minun itse käydä erikseen viemässä esimiehelle viestiä siitä, että voisi ehkä käydä vähän lääkärissä näyttämässä selkää vai tajusiko joku kättä selän päällä pitäessäni ja jollekin edes hiukan tutummalle tyypille selän arkuutta manaillen, että asiasta pitäisi ehkä kertoa ”ylemmä”. Esimiehestä oli huomattavissa, että häntä häiritsi suuresti se mahdollisuus, että hän voisi joutua jonkinlaiseen vastuuseen tapahtumasta. Työmiehien määrä oli yleensä mitoitettu varsin tarkkaan, joten siitäkin syystä hän joutui lähtemään henkilökohtaisesti viemään minua työterveyslääkäriin, jonne tosin oli vain muutaman kilometrin matka.

Tuon lyhyen matkanteon aikana hänestä kuitenkin kuoriutui esiin uusia tunteikkaita piirteitä ilmentävä esimies, josta ei saanut vaikutelmaa, että hän olisi kysynyt voinnista yms. pelkästään esimiehen asemansa vuoksi, vaan kysymyksissä oli lisänä jotain aitoa huolta. Tällaisia piirteitä olisi todennäköisesti ollut varsin hankala ilmentää työmaalla.

Työterveyslääkäri tutki selän ja totesi, ettei siinä vaikuttanut olevan mitään sellaista, mistä voisi seurata vakavia komplikaatioita myöhemmin. Tähän päivään mennessä on vaikuttanut, että hän oli diagnoosissaan oikeassa, selkäkin parantui levolla, mutta sitä en aivan ymmärtänyt, miksi hän päivitteli sitä, etten ilmentänyt tunnepitoista ”kauhistelua” tapahtumaa kohtaan. Siis, tiesin jo miten asia pääsi tapahtumaan ja mitä siitä oli seurauksena. Olisiko siihen vielä pitänyt liittää jokin tunnekomponentti mukaan? Lopuksi lääkäri kirjoitti sairauslomalomakkeelle, että olen satuttanut jalkani, minkä jälkeen poistuin ko. huonetilasta. Hetken kuluttua luin hänen kirjoittamansa söherryksen tarkemmin ja palasin hakemaan sellaisen lomakkeen, jossa oli mainittu se kehon kohta, joka asiaan varsinaisesti liittyi. Loukkaantuneen esittämisestä päätellen hänen tehtäviinsä saattoi kuulua myös mahdollisten tulevien korvaushakemusten ennaltaehkäisy kirjoittamalla sellaisia lomakkeita, joita ei voi käyttää todisteena mihinkään.

Työsuhde minun ja esimieheni välillä pehmeni sillä tapaa, että kun myöhemmin palasin töihin, hän oli aiempaa kaverillisempi, ei liian korostuneesti, mutta kuitenkin siinä määrin, että tiettyjä miehisyyttä henkiviä muita työntekijöitä asia saattoi alkaa ärsyttämään. Pari päivää myöhemmin esimieheni suhtautumisessa minuun oli tapahtunut jokin jyrkkä muutos ja hänen puheistaan saattoi tulkita, että joku oli esittänyt jonkin väittämän minusta, jota en varsinaisesti tunnistanut itsestäni, mutta joka oli samaa ”se kuvittelee olevansa fiksu ja snobi ja kaikkee” -sarjaa (tulkittuna todennäköisesti siitä mitä usein luin kuten ”Wittgensteinin hiilihankoa” ja olin perso sellaisille asioille, joista Bilderberg-ryhmäläisetkin olisivat saattaneet pitää, vaikken varsinaisesti rikas ollutkaan), mitä olin aiemminkin saanut kuulla. Koska ”olin vain töissä täällä”, en viitsinyt käydä asiaa tarkemmin selvittelemään, vaan menin asettelemaan lisää laatikoita paikoilleen – sentään työturvallisuusseikkoihin ja yhteispeliin aiempaa enemmän huomiota kiinnittäen.

Oli tarkoitukseni käydä kampuksella kuuntelemassa muutaman IT-alan staraksi kehittyneen henkilön paneelikeskustelua aiheesta opiskelijayrittäjyys, sillä Internetistä ei tullut juuri niihin aikoihin mitään mielenkiintoista, mutten sitten kuitenkaan tohtinut vetää huomiota puoleeni tulemalle paikalle 10 minuuttia tilaisuuden alkamisen jälkeen.

Koska ko. tilaisuudessa olisi ehkä voinut esittää kysymyksiä, olisin halunnut pyytää tilaisuuden moderaattoria kysymään paikalla olleilta opiskelijoilta, kuinka moni heistä pysähtyi edes hetkeksi miettimään kuluneen kevään ja kesän aikana sitä, mitä hyötyä joko itsen, koulun, paikkakunnan tai maakunnan kannalta tulisi olemaan siitä, että ammattikorkeakoululaiset ja yliopistolaiset tulisivat olemaan samalla kampusalueella. Vastaus tällaiseen kysymykseen olisi toiminut hyvänä indikaattorina yrittäjähenkisyyden ja muutoksentajun läsnä olevuudesta.

Kyseisen paneelikeskustelun järjestänyt Skinnarila Innovation Factory on sinänsä hyvällä asialla, sanon, vaikken vielä tiedä siitä sen tarkemmin kuin paikallisesta Lappeenranta University of Technologyn Entrepreneurship Societystäkään. Korvasin pyöräilyn vaivan itselleni viettämällä yritysteemaisen parituntisen amk:n ja yliopiston yhteisessä kirjastossa, jossa mielessäni pyörähteli useampaan otteeseen toinen kysymys: "Jos alueellinen IT-ala ottaisi opiskelijayrittäjälähtöisesti sillä tapaa hyvin tuulta alleen, että IT-alan tuotteiden ja palveluiden eri jalostusvaiheista löytyisi paljonkin sellaista myytävää ja kehitettävää, joka menisi sillä tapaa hyvin kaupaksi, että siitä muodostuisi vakavasti otettavaa liiketoimintaa, niin eikö se olisi noloa edellisvuosien yrittäjien kannalta?" Siis, on tietenkin hyvä ja kunnioitettava(kin) asia, jos joku onnistuu yrittäjänä, mutta jos tämä joku onnistuu siinä "liian helposti", niin tarkoittaisiko se sitä, että muut ovat olleet tumpeloita?

Yritysteeman ohjastamana, IT-alan painotuksella, kerrytin kantamuksiani mm. kirjastosta löytyvillä tutkimusraporteilla ja selailin alustavasti diplomi- ja opinnäytetöitä. Todella hyvässä kunnossa nuo kirjat, muuten. Lukeekohan näitä kukaan?  Tarkemmin luettavaksi lähtivät mm. seuraavasti nimetyt teokset: Työvoiman tarjonta Kaakkois-Suomessa vuoteen 2020, Mobiiliteknologioiden hyödyntäminen rakennusteollisuudessa, Mobiili-ICT kiinteistö- ja rakennusalalla, Kaakkois-Suomen ICT-klusterin yritysselvitys, Uuskasvua ymmärtämässä ja mashup cultures.
Kun nyt tässä kirjoittamisen ohessa selailen fonecta-avusteisesti paikallisten ICT-alan yrityksien verkkosivustoja, koen pystyväni kuvittelemaan, kuinka opiskelijayrittäjyyttä pohdiskeleva saisi niitä silmäilemällä runsaasti yrittäjyyden vastaisia signaaleja, sillä "sitä sun tätä tekevien pikkupuljujen" ja "useita toimipisteitä perustaneiden ja useilla toimialoilla toimivien" yritysten väliin sijoittuu todella vähän uskottavaa menestystä saavuttaneita IT-alan yrityksiä. Toisin sanoen pikkupuljujen ja yhden hengen toiminimellä toimivien yrityksien referensseistä ym. jää yleisvaikutelma, että "yrittäminen ei kannata". Tai sitten se kannattaa juuri sen verran, että sillä kustantaa esim. omat opiskelunsa ja jää hiukan ylikin.

En ole varma voiko yrityksien referenssisivuilla esiteltyjen työnäytteiden pohjalta vetää johtopäätöksiä siitä, minkä tyyppisiä tarpeita asiakkailla on, mutta saatan kuvitella, että opiskelijayrittäjyyttä miettivä saattaisi lähteä herkemmin yrittämisen tiellä, jos kaupaksi näyttäisi menevän enemmän esim. "ihan oikeita" ja itse kehitettyjä tietojärjestelmiä kuin kuin pelkkiä yrityksien verkkosivuja, jotka on toteutettu jonkin sisällönhallintajärjestelmän avulla. Sellaisen toteuttaminen kuten esim. sosiaalisen median konsulttina toiminenkaan ei hyödynnä opintojen kautta saatua tietotaitoa kuin 5 – 7 % tjs.

Alan toimijoiden keskinäistä toimeentulevuutta voisi edistää sosiaalisen darwinismin vähentämisellä ja sen korvaamisella jollain fiksummalla. Tästä esimerkkinä taannoinen tapaus, jonka yhteydessä lähetin alustavan tiedustelun erääseen kolme viimeisintä vuotta miinusmerkkistä liikevaihtoa tahkonneeseen yritykseen, josko heillä olisi työpaikkoja avoinna. Vastausta heiltä ei tullut, mutta seuraavana päivänä tuli eräältä "kansainvälisesti toimivalta yrittäjältä" viestiä, jonka sisältönä oli "nyt olisi töitä tarjolla, soittele". Tyylillisesti tuota viestiä oli vaikea tulkita muuten kuin töykeäksi, ikään kuin viestin lähettäjä olettaisi, että "ihan mikä vaan homma kelpaisi". Soitinkin, mutta vaikka vastannut henkilö kuulosti sinänsä asialliselta, kuulosti työnkuva "pokerisivuston sisällönhallintajärjestelmän kustomoijana" jonkinlaiselta …tuilulta.

En itse viitsi "laittaa pahaa kiertämään", vaan laitan esille osan linkkikokoelmaani, josta voi olla hyötyä sellaisella joka pyrkii hahmottamaan itselleen ICT-alaa:

http://tuuleenpuhallettu.posterous.com/valikoima-tietolahteita-it-alan-t...

(Työnhaku sinänsä; Työpaikkatarjontaa; Hiljaista tietoa; Lisää hiljaista tietoa; IT-alan tapahtumia; Koulutusta; Freelance, osuuskuntaisuus ja startupit; Rekrytoimisto - sivutyö; Rekrytoimisto - web; Suuryrityksien avoimet työpaikat; Terveysala; Ulkomaisia)

(tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Uskottavaa vai totta -blogissa)